No niin, tätä on odotettu. Vai? Aloitetaan kämäisesti ja toivotaan, että innostun jossain vaiheessa muokkaamaan tästä blogista paitsi näyttävän (taitavan siskoni avustuksella, toivon!), myös mielenkiintoisen.
Wienissä tällä hetkellä vallitseva helle ei juuri innosta syömään mitään, mutta ruuasta voi aina puhua - ja kirjoittaa.
"Syö juo mies nainen" oli alunperin (ja on edelleen) yksi vakkarikuvakansioistani Facebookissa. Olen jo parin vuoden ajan ravintoloissa käydessäni harrastanut sekä hyvien että huonojen annosten kuvaamista, ja näitä kuvia olen sitten julkaissut fesessä. Rakastan myös itse ruuanlaittoa ja oon siinä kai ihan perushyvä, joten jonkin verran tulen näitä omia tuotoksianikin esittelemään ravintolaruokien kehumisen ja haukkumisen lomassa. Kuitenkaan tarkoituksenani ei ole minkäänlainen sniiduilu eikä elitismi: suurin osa visiteeraamistani ravintoloista sopii opiskelijabudjetille mainiosti ja omassa kokkailussanikin olen aika suurpiirteinen. Ei siis mitään näpertelyjä eikä Michelinejä. Ainakaan ihan vielä.
Mutta ensimmäiseen ruokaesittelyyn. May I present, mättö!
Kuva on viime perjantailta ja paikkana Stephansdomin lähellä sijaitseva Zwölf Apostelkeller. Mirva oli mun vieraana joitakin päiviä ja tarkoitus oli syödä jotain perinteistä itävaltalaista ja koska ruokalistassa luki tämän kahdelle hengelle (!) tarkoitetun annoksen (12-A Hausplatte für 2 Personen) kohdalla myös Knödel niin ajattelin, että setti vois olla hyvä. No, ei se nyt mielettömän pahaa ollut, mutta toiste en söis. Ja oltais tosiaan tarvittu kavereita ainakin pari lisää sitä syömään.
Lautasella oli siis lihaa vaikka muille jakaa: hapankaalipedillä makasi jonkinlaista kinkkua, kuminapaistia, nakkeja, verimakkaraa ja knöödeleitä. Kuten ehkä arvata saattaa, olo ei ollut kovinkaan kevyt ruokailun jälkeen. Mutta knöödelit oli kyllä tosi hyviä, ne on noita perunan näköisiä palleroita tossa keskellä. Niitä oli kahta eri laatua (Fleischknödel ja Grammelknödel) ja sisällä siis molemmissa jotain lihoja. En tiiä mitä.
Blaufränkisch eli yks mun lempparipunkuista täällä oli sentään myös Apostolikellarissa hyvää! Viiniä oon käynyt siellä aiemminkin juomassa ja ympäristönä paikka onkin kokemisen arvoinen. Mutta älkää ottako talon lautasta, ellette halua kieriä takas kotiin.
Nyt palaan takaisin PS-kieliopin ja vedenjuonnin pariin! Tällä kerralla lahtilautanen, ens kerralla jotain ihan muuta.
Kommentoikaa, antakaa hyviä ruokavinkkejä jne. mutta jätetään suomen kieltä koskevat jutut tän blogin ulkopuolelle, eiks?
Uima-altaasta haaveillen,
Marsa
jk. Pakko vielä todeta, että blogi on nimetty Ang Leen vuonna 1994 julkaistun samannimisen mahtileffan mukaan. Tsekatkaa, leffa käsittelee isä-tytär-suhteiden lisäksi ruokaa!
Wienissä tällä hetkellä vallitseva helle ei juuri innosta syömään mitään, mutta ruuasta voi aina puhua - ja kirjoittaa.
"Syö juo mies nainen" oli alunperin (ja on edelleen) yksi vakkarikuvakansioistani Facebookissa. Olen jo parin vuoden ajan ravintoloissa käydessäni harrastanut sekä hyvien että huonojen annosten kuvaamista, ja näitä kuvia olen sitten julkaissut fesessä. Rakastan myös itse ruuanlaittoa ja oon siinä kai ihan perushyvä, joten jonkin verran tulen näitä omia tuotoksianikin esittelemään ravintolaruokien kehumisen ja haukkumisen lomassa. Kuitenkaan tarkoituksenani ei ole minkäänlainen sniiduilu eikä elitismi: suurin osa visiteeraamistani ravintoloista sopii opiskelijabudjetille mainiosti ja omassa kokkailussanikin olen aika suurpiirteinen. Ei siis mitään näpertelyjä eikä Michelinejä. Ainakaan ihan vielä.
Mutta ensimmäiseen ruokaesittelyyn. May I present, mättö!
Kuva on viime perjantailta ja paikkana Stephansdomin lähellä sijaitseva Zwölf Apostelkeller. Mirva oli mun vieraana joitakin päiviä ja tarkoitus oli syödä jotain perinteistä itävaltalaista ja koska ruokalistassa luki tämän kahdelle hengelle (!) tarkoitetun annoksen (12-A Hausplatte für 2 Personen) kohdalla myös Knödel niin ajattelin, että setti vois olla hyvä. No, ei se nyt mielettömän pahaa ollut, mutta toiste en söis. Ja oltais tosiaan tarvittu kavereita ainakin pari lisää sitä syömään.
Lautasella oli siis lihaa vaikka muille jakaa: hapankaalipedillä makasi jonkinlaista kinkkua, kuminapaistia, nakkeja, verimakkaraa ja knöödeleitä. Kuten ehkä arvata saattaa, olo ei ollut kovinkaan kevyt ruokailun jälkeen. Mutta knöödelit oli kyllä tosi hyviä, ne on noita perunan näköisiä palleroita tossa keskellä. Niitä oli kahta eri laatua (Fleischknödel ja Grammelknödel) ja sisällä siis molemmissa jotain lihoja. En tiiä mitä.
Blaufränkisch eli yks mun lempparipunkuista täällä oli sentään myös Apostolikellarissa hyvää! Viiniä oon käynyt siellä aiemminkin juomassa ja ympäristönä paikka onkin kokemisen arvoinen. Mutta älkää ottako talon lautasta, ellette halua kieriä takas kotiin.
Nyt palaan takaisin PS-kieliopin ja vedenjuonnin pariin! Tällä kerralla lahtilautanen, ens kerralla jotain ihan muuta.
Kommentoikaa, antakaa hyviä ruokavinkkejä jne. mutta jätetään suomen kieltä koskevat jutut tän blogin ulkopuolelle, eiks?
Uima-altaasta haaveillen,
Marsa
jk. Pakko vielä todeta, että blogi on nimetty Ang Leen vuonna 1994 julkaistun samannimisen mahtileffan mukaan. Tsekatkaa, leffa käsittelee isä-tytär-suhteiden lisäksi ruokaa!
