der Alltag

Arki on koittanut ja samaten köyhyys, joten viime aikoina ei ole tullut herkuteltua juurikaan ravinteleissa, paria pikku poikkeusta lukuun ottamatta. Sen sijaan olen jaksanut innostua jälleen kokkailusta ja testaillut taitojani niin perinteisen kotiruuan kuin intialaisen keittiönkin saralla. Parvekkeella tilaa vievien (ja varmaan pian sinne mätänevien) omppujen vuoksi on tullut myös jonkin verran leivottua pitkästä aikaa.

Seuraa pari otosta viime aikojen kotikokkailuista, olkaapa hyvät:

Ei ehkä kaikista kaunein kuva tuotoksestani, mutta kyseessä siis sienikääryleet, joita nautimme puolukkasurvoksen ja keitettyjen perunoitten kera. Very traditional indeed. Eikä ollut ees vaikeeta! Olin jotenkin ajatellut, että kaalin kanssa toimiminen olisi jotenkin ekstrahankalaa ja ahdistavaa, mutta eihän tuohon tarvinnut muuta kuin keskivertoa enemmän aikaa: ensin piti keitellä kaalia ja täytteeseen tulevia ohrasuurimoita n. 20 minuuttia ja valmiita kääryleitä piti paistaa uunissa tunnin verran, mutta kovin työlästä noiden tekeminen ei sitten ihme kyllä olekaan. Pari kertaa noita nyt on tullut tehtyä ja rahaahan tuohon näin syksyllä ei mene paljon p…kaan, kaalin ollessa halpaa ja metsien pursuillessa sieniä. Tai jotain.

Sen sijaan en suosittele kasvissamosojen (yllä) väkertelyä heikkohermoisille! Hyviähän niistä tulee, mutta pitänee harjoitella taikinan taittelua useampaan otteeseen. Aluksi meinasin keittää kylkiäiseksi basmatiriisiä, mutta salaatti ja itse valmistetut omenachutney ja mintturaita riittivät ihan hyvin ja masut saatiin täyteen.

Pullaa leivottiin kavereitten kesken kuluneella viikolla pitkästä aikaa ihan urakalla (kiitos vaan leipureille ja muillekin vieraille!). Kuvassa uunin vapautumista odottavat rahka-omenapullat, jotka paisuivat uskomattoman isoiksi. Ja kai ne ihan hyviäkin oli.

Vielä lopuksi pari otosta ravintolaruuista, jottei blogin alkuperäinen idea (erilaisten ravintoloiden ja niiden ruoka-annosten esittely) ihan tyystin unohtuisi.

Ensin pikaruokaa ketjuravintola Vapianon tyyliin:

Kuvien Verdura- ja Rucola-pitsoja maistelimme Tallinnan-reissullamme joitakin viikkoja sitten. Vapianossa vierailin muistaakseni ensimmäisen kerran Berliinissä keväällä 2006 ja kevään puolen vuoden Wien-visiitilläni Vapiano tuli myös tutuksi. Kyseessä on siis pikaruokaketju, mutta toisin kuin perusburgeriloissa raaka-aineet ovat tuoreita ja alkuruoka-, salaatti- ja pasta-annokset valmistetaan asiakkaan nenän edessä. Ainoastaan pitsaa joutuu jonkin aikaa odottamaan, mutta senkin valmistusprosessia voi odotuksen lomassa seurailla pleksin läpi. Suosittelen, etenkin jos satutte liikkumaan Tallinnassa päin, sillä siellä Vapiano on hintansakin puolesta erinomainen – kuvien lätyistä maksoimme muistaakseni alle kuusi euroa.

Syksyllä pitäisi taas jaksaa kaikkea. Jos yleiskunto on huono, niin ei jaksa, joten olen jälleen palannut säännöllisen uimisen pariin. Yleensä treenailen ihan vaan ittekseni, koska olen kehittänyt uimiseen oman rytmini enkä muutenkaan kaipaa seuraa altaaseen. Toisinaan on kuitenkin kiva tehdä uintitreffejä. Pulikoimisen lomassa voi vähän juoruilla ja session jälkeen istahtaa yhdessä nauttimaan esimerkiksi jääteetä ja vuohenjuustoleipää.

Café Yrjö on uimahallin syyskauden alkamisen myötä myös avannut jälleen ovensa. Kauniit ja herkulliset annokset vahvistavat vanhan ajan kylpylätunnelmaa ja sopivat pieniksi luksusiltapalaksi kylpemisen jälkeen, mutta kovin nälkäisiä ja köyhiä en uimahalliruokailuun kehota. Uinnin jälkeistä nälkää torjun itsekin lähestulkoon aina Alpron kaakaolla ja banaanilla moisen fiinistelyn sijaan, mutta joskus pitää vähän snobbailla ystävien kanssa!

Lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus retkeillä sienimetsissä, joten jos saalista tulee, niin seuraava päivitykseni käsittelee mitä todennäköisemmin sienipiiraita, -keittoja ja -kääryleitä, ellen suosiolla laita kasvikuivuria hurisemaan ja siirrä sienikokkailua hamaan tulevaisuuteen.

Nyt moi.

- Marsa

Uusi alku?

Vaikka vielä onkin kesää jäljellä niin suurin osa siitä on nyt kuiteski ohi. Enkä juurikaan ole saanut tänne kirjoitettua, vaikka ruokablogi aluksi tuntuikin niin hyvältä idealta... mutta katsotaan jos tää tästä nyt vaikka vielä lähtis liikkeelle.

Reilu kuukausi sitten palasin takaisin kotiin Wienistä ja tänne uudelleen orientoituminen on ollut hidasta. Mutta syöminen on jatkunut kaikesta huolimatta! Jonkin verran oon täälläkin käynyt ulkona syömässä mutta huomattavasti vähemmän kuin ulkomailla. Ehkä tästä lähtien joudunkin kirjoittamaan entistä enemmän omista kokkailuistani ja ottamaan niistä kuvia.

Palataan nyt vielä vähän ajassa taaksepäin! Heinäkuun alussa teimme pikkuporukalla viikonloppureissun Wienistä kesäiseen Prahaan. Kaupungilla käppäilyn, puistofrisbeen pelaamisen jne. lisäksi syötiin tietty paljon. Ja millaista ruokaa! Halpaa, kekseliästä ja ennen kaikkea huippuhyvää! Hyviä ruokakokemuksia oli useampiakin, mutta esitellään tällä kertaa reissun parhaimmat raflat, jotka eivät olleet ehkä niitä ihan tyypillisimpiä tsekkiläisravintoloita: Barbar (Všehrdova 17) sekä Radost FX (Bělehradská 120).

Barbariin päädyttiin ruokailemaan ekana iltana. Suolaisien ja makeiden lettujen lisäksi ruokalistalta löytyi paljon muutakin hyvää: kavereitteni tilaamat kasviscurry ja pihvi olivat erinomaisia. Itse halusin kuitenkin pysyä lettulinjalla ja valitsin pääruuakseni juustotäytteisen letun ja jälkkäriksi mussutin taivaallista pähkinäistä vaahteransiirappilettua jätskin kera. Alla näistä kuvat.


En kuollaksenikaan muista mitä letut maksoivat, mutta paljon päälle viittä euroa en tainnut kummastakaan pulittaa.

Radost FX:n ruokalista ilahdutti erityisesti, sillä rafla tarjoili yksinomaan kasvisruokaa ja täysin vegaanisiakin vaihtoehtoja oli monisivuisella listalla vaikka millä mitalla. Pähkäilin pitkään erilaisten lämpimien salaattien, risottojen ja meksikolaisten annosten välillä ja päädyin lopulta Kippari-Kallen burgeriin, enkä joutunut pettymään!



Kuva ei tee annokselle oikeutta, mutta kyseessä oli siis pinaattinen kasvispihvi täysjyväsämpylän sisällä ja lisukkeeksi valitsin vegaanista seesam-coleslaw'ta. Coleslaw muistutti etäisesti Wrong Noodle Barin alkupalaa, mutta oli ehkä noin sata kertaa parempaa.

Radost FX on muuten myös baari ja klubi ja vaikutti aika jännältä paikalta: sisustus oli romanttisen rönsyilevää ja taustalla soi Róisin Murphy. Suosittelen tsekkaamaan!

Ennen kun lopetan tämänkertaisen hehkutukseni hyvästä ruuasta, esittelen vielä lyhyesti eilisillan kokkailujani. Wienistä paluun kunniaksi kutsuin hyviä ystäviä meille syömään ja juomaan ja tarkoituksena oli tehdä Spinatpalatschinkeneitä itävallan tyyliin. No, lettujen paistamista aloittaessani tajusin, ettei meidän paistinpannut oikein taipuneet isojen lettujen paistamiseen, joten päädyin tekemään pikkulettupannulla pikkuisia lettuja. Siinä vaiheessa huomasin myös arvioineeni ajankäyttöni täysin väärin, joten en myöskään saanut lettuja enää täytettyä ja uuniin, joten päädyimme syömään kylmähköjä täytteitä lämpimien lettujen kanssa. Kaikki letut ja täytteet (pinaatti-fetahässäkän lisäksi tein myös mustatorvisienitäytteen) saatiin syötyä, joten ehkä en ihan totaalisesti feilannut kuitenkaan. Tässä vielä kuva.



Vielä olis monta muutakin ravintolaa kehuttavana ja haukuttavana, mutta niistä sitten seuraavalla kerralla. Syökää itsenne onnellisiksi, se on moro nyt!

-Marsa-

Frisch, köstlich und günstig

Nyt seuraa Marsan kantapaikkojen hehkutusta!

Koska opiskelijabudjetti on mitä on etenkin ulkomailla, täytyy välillä katsoa kuinka paljon rahojaan tuhlaa ulkona syömiseen. Mutta ei Wienissä, jos ymmärtää vähän katsoa ympärilleen! Huokeahintaisia ja hyviä ravintoloita olen löytänyt jo useampia, mutta tällä kertaa keskityn kahteen monista lemppareistani, Natsuun ja Tunneliin.

Burggassella, tuolla Mariahilfer Strassen suuntaisella tiellä tällä hetkellä rakennustelineiden kätköissä sijaitseva Natsu (jolla ei valitettavasti ole nettisivuja) on hieman tympeähköstä palvelustaan huolimatta saanut minusta asiakkaan jo kolmasti. Ja tässä syy:



Arigatoooo, sushiiii! Tuoretta kalaa, tuoretta riisiä, maukasta, riittoisaa ja mikä parasta: halpaa! Kuvassa komeilevan iso sushisetti (10 sushia, 3 makia) maksaa ruokalistan mukaan n. 12 euroa, mutta Natsulla on sushin ystäville kiva pikku ylläri: ruokalistan väliin tungettu kämänen lippulappunen kertoo, että susheja ja makeja saa aina puoleen hintaa! Tipin jälkeen ruokailu tässä ravintolassa maksaa siis suurinpiirtein 6,5 euroa - ja jopa minä tulin täyteen.

Koska Natsun sushit tosiaan ovat älyhalpoja, olen viime kerroilla uskaltautunut kokeilemaan muitakin vaihtoehtoja kuin pelkkiä perussushisettejä. Viime kerralla tilaamaani settiin kuului minikokoinen sushisetti (4 sushia, 3 makia) 6 avokadomakia sekä 6 kurkkumakia. Toisin sanottuna siis 15 makia ja 4 sushia... eiku hetkinen, verottaja iski, joten söinkin vain vaivaiset 13 makia. Ei jäänyt nälkä silläkään kerralla ja rahaakin taisi kulua jälleen vajaa seitsemän euroa. Seuraavalla kerralla aion hakea sushit mukaan ja mennä niiden (ja ehkä jonkun ihmisenkin) kanssa piknikille.

Mutta siirrytääs eteenpäin. Kakkosvinkkinä tällä kertaa Florianigassen epävirallinen opiskelijaruokala, Tunnel. Opiskelijakavereitteni lailla en ehkä ihan samalla tavalla innostu Tunnelin pastoista (4 - 6 euroa) tai letuista (2 - 5 e), mutta kolmen euron brunssimainen aamupalalautanen on muodostunut miltei jokaviikkoiseksi traditioksi. Aamupalaa saa Tunnelista arkisin klo 9 - 11.30 ja viikonloppuisin vissiin pitempään, ja vaihtoehtoina tarjotaan muun muassa arabialaista, kreikkalaista, italialaista sekä tavallista mannermaista (kinkkua ja juustoa, jee...) aamupalaa. Päädyn lähestulkoon aina arabialaiseen tai kreikkalaiseen, sillä näiden muutenkin ihanien Frühstückien kanssa tarjoillaan tuoretta, rapeakuorista pitaleipää. Ah!

Alla olevassa kuvassa Arabisches Frühstück viinikääryleineen, melanzanitahnoineen, hummuksiineen ynnä muine herkkuineen.



Kuva on itse asiassa otettu Merkurissa, samalla kadulla sijaitsevassa Tunnelin sisarkahvilassa. Merkurin ja Tunnelin ruokalistat muistuttavat toisiaan, mutta Tunnelissa aamupalan joutuu itse noutamaan tiskiltä. Ehkä vähän köyhää siis, mutta toisaalta silloin myös itse köyhtyy vähemmän: tarjoilijan tippiä ei tarvitse maksaa, koska tarjoilijaa ei ole.

Nyt riennän lentokoneeseen, mutta vielä lyhyesti vinkki tosi köyhille: yliopiston lähellä, pakistanilaisessa buffet-ravintola Wiener Deewanissa syöjä päättää itse, kuinka paljon ruuastaan haluaa maksaa. Ruoka on perushyvää ja lisää saa hakea, joten itse olen maksanu kiltisti vitosen. Mitään alarajaa ei kuitenkaan ole, joten jos joku haluaa ja kehtaa tarjota pelkkiä pennosiaan niin siitä vaan kokeilemaan!

Wienin 30 asteen helteestä Helsingin 15 asteeseen siirtymistä odotellen,

Marsa

Ruuatta

No niin, tätä on odotettu. Vai? Aloitetaan kämäisesti ja toivotaan, että innostun jossain vaiheessa muokkaamaan tästä blogista paitsi näyttävän (taitavan siskoni avustuksella, toivon!), myös mielenkiintoisen.

Wienissä tällä hetkellä vallitseva helle ei juuri innosta syömään mitään, mutta ruuasta voi aina puhua - ja kirjoittaa.

"Syö juo mies nainen" oli alunperin (ja on edelleen) yksi vakkarikuvakansioistani Facebookissa. Olen jo parin vuoden ajan ravintoloissa käydessäni harrastanut sekä hyvien että huonojen annosten kuvaamista, ja näitä kuvia olen sitten julkaissut fesessä. Rakastan myös itse ruuanlaittoa ja oon siinä kai ihan perushyvä, joten jonkin verran tulen näitä omia tuotoksianikin esittelemään ravintolaruokien kehumisen ja haukkumisen lomassa. Kuitenkaan tarkoituksenani ei ole minkäänlainen sniiduilu eikä elitismi: suurin osa visiteeraamistani ravintoloista sopii opiskelijabudjetille mainiosti ja omassa kokkailussanikin olen aika suurpiirteinen. Ei siis mitään näpertelyjä eikä Michelinejä. Ainakaan ihan vielä.

Mutta ensimmäiseen ruokaesittelyyn. May I present, mättö!



Kuva on viime perjantailta ja paikkana Stephansdomin lähellä sijaitseva Zwölf Apostelkeller. Mirva oli mun vieraana joitakin päiviä ja tarkoitus oli syödä jotain perinteistä itävaltalaista ja koska ruokalistassa luki tämän kahdelle hengelle (!) tarkoitetun annoksen (12-A Hausplatte für 2 Personen) kohdalla myös Knödel niin ajattelin, että setti vois olla hyvä. No, ei se nyt mielettömän pahaa ollut, mutta toiste en söis. Ja oltais tosiaan tarvittu kavereita ainakin pari lisää sitä syömään.

Lautasella oli siis lihaa vaikka muille jakaa: hapankaalipedillä makasi jonkinlaista kinkkua, kuminapaistia, nakkeja, verimakkaraa ja knöödeleitä. Kuten ehkä arvata saattaa, olo ei ollut kovinkaan kevyt ruokailun jälkeen. Mutta knöödelit oli kyllä tosi hyviä, ne on noita perunan näköisiä palleroita tossa keskellä. Niitä oli kahta eri laatua (Fleischknödel ja Grammelknödel) ja sisällä siis molemmissa jotain lihoja. En tiiä mitä.

Blaufränkisch eli yks mun lempparipunkuista täällä oli sentään myös Apostolikellarissa hyvää! Viiniä oon käynyt siellä aiemminkin juomassa ja ympäristönä paikka onkin kokemisen arvoinen. Mutta älkää ottako talon lautasta, ellette halua kieriä takas kotiin.

Nyt palaan takaisin PS-kieliopin ja vedenjuonnin pariin! Tällä kerralla lahtilautanen, ens kerralla jotain ihan muuta.

Kommentoikaa, antakaa hyviä ruokavinkkejä jne. mutta jätetään suomen kieltä koskevat jutut tän blogin ulkopuolelle, eiks?

Uima-altaasta haaveillen,
Marsa



jk. Pakko vielä todeta, että blogi on nimetty Ang Leen vuonna 1994 julkaistun samannimisen mahtileffan mukaan. Tsekatkaa, leffa käsittelee isä-tytär-suhteiden lisäksi ruokaa!