Näytetään tekstit, joissa on tunniste coleslaw. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste coleslaw. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. elokuuta 2010

Uusi alku?

Vaikka vielä onkin kesää jäljellä niin suurin osa siitä on nyt kuiteski ohi. Enkä juurikaan ole saanut tänne kirjoitettua, vaikka ruokablogi aluksi tuntuikin niin hyvältä idealta... mutta katsotaan jos tää tästä nyt vaikka vielä lähtis liikkeelle.

Reilu kuukausi sitten palasin takaisin kotiin Wienistä ja tänne uudelleen orientoituminen on ollut hidasta. Mutta syöminen on jatkunut kaikesta huolimatta! Jonkin verran oon täälläkin käynyt ulkona syömässä mutta huomattavasti vähemmän kuin ulkomailla. Ehkä tästä lähtien joudunkin kirjoittamaan entistä enemmän omista kokkailuistani ja ottamaan niistä kuvia.

Palataan nyt vielä vähän ajassa taaksepäin! Heinäkuun alussa teimme pikkuporukalla viikonloppureissun Wienistä kesäiseen Prahaan. Kaupungilla käppäilyn, puistofrisbeen pelaamisen jne. lisäksi syötiin tietty paljon. Ja millaista ruokaa! Halpaa, kekseliästä ja ennen kaikkea huippuhyvää! Hyviä ruokakokemuksia oli useampiakin, mutta esitellään tällä kertaa reissun parhaimmat raflat, jotka eivät olleet ehkä niitä ihan tyypillisimpiä tsekkiläisravintoloita: Barbar (Všehrdova 17) sekä Radost FX (Bělehradská 120).

Barbariin päädyttiin ruokailemaan ekana iltana. Suolaisien ja makeiden lettujen lisäksi ruokalistalta löytyi paljon muutakin hyvää: kavereitteni tilaamat kasviscurry ja pihvi olivat erinomaisia. Itse halusin kuitenkin pysyä lettulinjalla ja valitsin pääruuakseni juustotäytteisen letun ja jälkkäriksi mussutin taivaallista pähkinäistä vaahteransiirappilettua jätskin kera. Alla näistä kuvat.


En kuollaksenikaan muista mitä letut maksoivat, mutta paljon päälle viittä euroa en tainnut kummastakaan pulittaa.

Radost FX:n ruokalista ilahdutti erityisesti, sillä rafla tarjoili yksinomaan kasvisruokaa ja täysin vegaanisiakin vaihtoehtoja oli monisivuisella listalla vaikka millä mitalla. Pähkäilin pitkään erilaisten lämpimien salaattien, risottojen ja meksikolaisten annosten välillä ja päädyin lopulta Kippari-Kallen burgeriin, enkä joutunut pettymään!



Kuva ei tee annokselle oikeutta, mutta kyseessä oli siis pinaattinen kasvispihvi täysjyväsämpylän sisällä ja lisukkeeksi valitsin vegaanista seesam-coleslaw'ta. Coleslaw muistutti etäisesti Wrong Noodle Barin alkupalaa, mutta oli ehkä noin sata kertaa parempaa.

Radost FX on muuten myös baari ja klubi ja vaikutti aika jännältä paikalta: sisustus oli romanttisen rönsyilevää ja taustalla soi Róisin Murphy. Suosittelen tsekkaamaan!

Ennen kun lopetan tämänkertaisen hehkutukseni hyvästä ruuasta, esittelen vielä lyhyesti eilisillan kokkailujani. Wienistä paluun kunniaksi kutsuin hyviä ystäviä meille syömään ja juomaan ja tarkoituksena oli tehdä Spinatpalatschinkeneitä itävallan tyyliin. No, lettujen paistamista aloittaessani tajusin, ettei meidän paistinpannut oikein taipuneet isojen lettujen paistamiseen, joten päädyin tekemään pikkulettupannulla pikkuisia lettuja. Siinä vaiheessa huomasin myös arvioineeni ajankäyttöni täysin väärin, joten en myöskään saanut lettuja enää täytettyä ja uuniin, joten päädyimme syömään kylmähköjä täytteitä lämpimien lettujen kanssa. Kaikki letut ja täytteet (pinaatti-fetahässäkän lisäksi tein myös mustatorvisienitäytteen) saatiin syötyä, joten ehkä en ihan totaalisesti feilannut kuitenkaan. Tässä vielä kuva.



Vielä olis monta muutakin ravintolaa kehuttavana ja haukuttavana, mutta niistä sitten seuraavalla kerralla. Syökää itsenne onnellisiksi, se on moro nyt!

-Marsa-