Arki on koittanut ja samaten köyhyys, joten viime aikoina ei ole tullut herkuteltua juurikaan ravinteleissa, paria pikku poikkeusta lukuun ottamatta. Sen sijaan olen jaksanut innostua jälleen kokkailusta ja testaillut taitojani niin perinteisen kotiruuan kuin intialaisen keittiönkin saralla. Parvekkeella tilaa vievien (ja varmaan pian sinne mätänevien) omppujen vuoksi on tullut myös jonkin verran leivottua pitkästä aikaa.
Seuraa pari otosta viime aikojen kotikokkailuista, olkaapa hyvät:
Ei ehkä kaikista kaunein kuva tuotoksestani, mutta kyseessä siis sienikääryleet, joita nautimme puolukkasurvoksen ja keitettyjen perunoitten kera. Very traditional indeed. Eikä ollut ees vaikeeta! Olin jotenkin ajatellut, että kaalin kanssa toimiminen olisi jotenkin ekstrahankalaa ja ahdistavaa, mutta eihän tuohon tarvinnut muuta kuin keskivertoa enemmän aikaa: ensin piti keitellä kaalia ja täytteeseen tulevia ohrasuurimoita n. 20 minuuttia ja valmiita kääryleitä piti paistaa uunissa tunnin verran, mutta kovin työlästä noiden tekeminen ei sitten ihme kyllä olekaan. Pari kertaa noita nyt on tullut tehtyä ja rahaahan tuohon näin syksyllä ei mene paljon p…kaan, kaalin ollessa halpaa ja metsien pursuillessa sieniä. Tai jotain.
Sen sijaan en suosittele kasvissamosojen (yllä) väkertelyä heikkohermoisille! Hyviähän niistä tulee, mutta pitänee harjoitella taikinan taittelua useampaan otteeseen. Aluksi meinasin keittää kylkiäiseksi basmatiriisiä, mutta salaatti ja itse valmistetut omenachutney ja mintturaita riittivät ihan hyvin ja masut saatiin täyteen.
Pullaa leivottiin kavereitten kesken kuluneella viikolla pitkästä aikaa ihan urakalla (kiitos vaan leipureille ja muillekin vieraille!). Kuvassa uunin vapautumista odottavat rahka-omenapullat, jotka paisuivat uskomattoman isoiksi. Ja kai ne ihan hyviäkin oli.
Vielä lopuksi pari otosta ravintolaruuista, jottei blogin alkuperäinen idea (erilaisten ravintoloiden ja niiden ruoka-annosten esittely) ihan tyystin unohtuisi.
Ensin pikaruokaa ketjuravintola Vapianon tyyliin:
Kuvien Verdura- ja Rucola-pitsoja maistelimme Tallinnan-reissullamme joitakin viikkoja sitten. Vapianossa vierailin muistaakseni ensimmäisen kerran Berliinissä keväällä 2006 ja kevään puolen vuoden Wien-visiitilläni Vapiano tuli myös tutuksi. Kyseessä on siis pikaruokaketju, mutta toisin kuin perusburgeriloissa raaka-aineet ovat tuoreita ja alkuruoka-, salaatti- ja pasta-annokset valmistetaan asiakkaan nenän edessä. Ainoastaan pitsaa joutuu jonkin aikaa odottamaan, mutta senkin valmistusprosessia voi odotuksen lomassa seurailla pleksin läpi. Suosittelen, etenkin jos satutte liikkumaan Tallinnassa päin, sillä siellä Vapiano on hintansakin puolesta erinomainen – kuvien lätyistä maksoimme muistaakseni alle kuusi euroa.
Syksyllä pitäisi taas jaksaa kaikkea. Jos yleiskunto on huono, niin ei jaksa, joten olen jälleen palannut säännöllisen uimisen pariin. Yleensä treenailen ihan vaan ittekseni, koska olen kehittänyt uimiseen oman rytmini enkä muutenkaan kaipaa seuraa altaaseen. Toisinaan on kuitenkin kiva tehdä uintitreffejä. Pulikoimisen lomassa voi vähän juoruilla ja session jälkeen istahtaa yhdessä nauttimaan esimerkiksi jääteetä ja vuohenjuustoleipää.
Café Yrjö on uimahallin syyskauden alkamisen myötä myös avannut jälleen ovensa. Kauniit ja herkulliset annokset vahvistavat vanhan ajan kylpylätunnelmaa ja sopivat pieniksi luksusiltapalaksi kylpemisen jälkeen, mutta kovin nälkäisiä ja köyhiä en uimahalliruokailuun kehota. Uinnin jälkeistä nälkää torjun itsekin lähestulkoon aina Alpron kaakaolla ja banaanilla moisen fiinistelyn sijaan, mutta joskus pitää vähän snobbailla ystävien kanssa!
Lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus retkeillä sienimetsissä, joten jos saalista tulee, niin seuraava päivitykseni käsittelee mitä todennäköisemmin sienipiiraita, -keittoja ja -kääryleitä, ellen suosiolla laita kasvikuivuria hurisemaan ja siirrä sienikokkailua hamaan tulevaisuuteen.
Nyt moi.
- Marsa
